Käännös kirjasta: " Der Gutsbesitz der Familie von Stackelberg in Livland,Estalnd und auf Oesel"
Kirjoittajana: Helmut Musakt
Kääntäjänä: Elina Aro

“ Dietrich Tork, saksalaisen ritarikunnan mestari Liivinmaalla antaa Claus Ereb... {valitettavasti epätäydellinen ja vahingoittunut}, Jerwenissä (nyk. Järvamaa) sijaitsevan Eiveresin kylän, käsittäen 5 Hakenia{vanha saksalainen maa-alueen mittayksikkö}maata, läänityksenä.

Annettu Overpalissa {Overphalen Liivinmaalla} vuonna 1414 tiistaina ennen meidän Herramme taivaaseen asumista {helluntai}.

Tämän asiakirjan ansiosta kuulemme ensimmäisen kerran mainittavan Eyefersin kylän, joka tuolloin oli osa Jerweniä.

Ritarikunta perusti vain hyvin harvoin vasallille tilan. Maita hallittiin pääasiallisesti suoraan ritarikunnan alaisuudessa toimivien voutien avulla.

Siksi voimme katsoa Eyeferin olevan yksi ensimmäisistä vasallille annetusta läänityksestä. Läänitykset ritarikunta antoi melkein poikkeuksetta ei periytyväksi omaisuudeksi, joka tarkoitti, että läänityksen saajan kuoltua, ritarikunnalla oli oikeus ottaa maa takaisin.

Yllä siteeratun asiakirjan perusteella emme tiedä varmasti, kuka läänityksen saaja oli.  50 vuotta myöhemmin, 27.5.1467 “ritarikunnan talossa Riikassa Middeweckerin varrella Triniratksen vieressä”, annettu asiakirja ilmoittaa, “että Otto von Lode sai ritarikunnalta läänityksenä Eyseferin kylän siihen kuuluvine tiloineen, Lethen kylän, tiloineen, jotka käsittivät 14 Hakenia maata kylän lähellä ja Picksin kylän {myöhemmin Pirkaküllin ritaritila, nyk Pikaküla}lähellä sijaitsevan peräniityn Jerwenin alueella.”

Todennäköisesti on kysymys Otto Lodesta, kotoisin Toalista, joka mainitaan 6.5.1459 peräisin olevassa asiakirjassa Jerwenin perinnöttömien oikeuksien omistajana ja  jonka ritarikunnan mestari Johann von Mengede ilmoittaa antamassaan asiakirjassa aikaisemmaksi omistajaksi.

Tämän asiakirjan perusteella ritarikunnan mestari antoi läänityksenä ja “myi” tämän alueen Otto Soyelle “samoin ehdoin kuin Otto Lodella oli”. Soye sai myös Orken kylän, jota myöhemmin kutsuttiin Ottikuksi, ja kuului Eyeferiin ja käsitti 6 Hakenia maata. Todennäköisesti häneltä ei jäänyt suoria perillisiä joten hänen veljensä Hermannin -perhe otti myöhemmin sukunimekseen Zoege von Manteuffel. Poika Jürgen Soye peri Eyeferin.

Hän teki 30.9.1552 lastensa kanssa sopimuksen, jonka perusteella hänen poikansa Johann saa Eyverin tilan siihen kuuluvine maineen ja sillä asuvine talonpoikineen… samoin oikeuksin kuin minulla, 7000 rikinmarkalla.  Sopimukseen on sidottu seuraavat ehdot: Jos sisar Sofia menee naimisiin, hänelle on maksettava 3000 mk ja molemmilla veljille, kummallekin 1100 mk, ja saman summan saa Johann pitää itsellään perintöosuutenaan. Loput 700 markkaa hänen on käytettävä sisarensa Gerten “avustamiseen Revalin luostariin” ja sisarelleen Annalle, joka on jo elinikäisesti luostarissa, on maksettava 12mk vuosittain. Itsellään isä pitää kummun – sana kuvaa korkealla sijaitsevaa peräniittyä – Palla, myöhemmin Eyeferiin kuuluva kylä,...: “siellä haluan asuntoni olevan. Niin kauan kun hän elää, on hänen poikansa Johannin annettava hänelle joka vuosi 11/2 kuormaa rukiin ja ohran jyviä, kaksi lihavaa sikaa, sekä samalla lailla vuosittain, niin kauan kun elän, hankittava viiden viikon ajaksi 2 työläistä, jotka tahtovat täyttää työnsä ja saattaa loppuun minun hyväkseni ne työt, jotka minun on tehtävä.

Johann Soye oli naimisissa Lechetsistä kotoisin olevan Anna von Bremenin kanssa.

Koska Johann kuoli, ei ole voitu selvittää, mutta sen on täytynyt olla ennen vuotta 1586, koska hänen poikansa Berend, joka jo oli perinyt Eyeferin, ei ollut tuolloin enää elossa. Poika oli naimisissa Edda von Löwenwolden kanssa. Avioliitto oli lapseton ja leski meni toisen kerran naimisiin Marcus von Schlippenbachin kanssa, joka ilmestyi vuonna 1586 ruotsalaisen tutkintakomission eteen... “vaimonsa ja Eygeferin huomenlahja-asiassa”.  Komissio päättää, koska...” ei ollut yhtään miespuolista perillistä, Schlippenbach vaimoineen saa sen, ja koska hän sodan aikaan... Puolan puolelta siirtyi Ruotsin kruunun alle,  merkitään tila hänelle läänitysoikeuksineen, Hänen Majesteettinsa ehdoin”.

Eestin ritarituomioistuimessa vaati vuonna 1586 Detloff Hastler lähimpänä perillisenä Eyeferin omistusoikeuksia. Tuomioistuin antoi päätöksensä 27.1.1596 “Berdt Szoygenin jättämistä tiloista”, kirjat, jotka koskevat Jerwenissä sijaitsevaa Eyteriä, pysyvät Marcus Schlippenbachin hallussa niin kauan kunnes Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa tämän asian armollisesti päättää.” Eyefer jäi lopulta Schlippenbachille.

Schlippenhbachin avioliitto pysyi lapsettomana, jonka asian johdosta kuningas Kustaa Adolf antoi Pernaun (nyk. Pärnu) maaherralle, suomalaisen rahvaan sotilaiden everstille Richrd Rosencranzille tuhotun Eytferin kartanon Wittensteenin läänissä, mukaan lukien useita tuhottuja kyliä, sen jälkeen kun tämä vaimonsa veljen kautta {vaimo oli ollut alkujaan Schlippenbach} ja veli oli ostanut tilan Marcus Schlippenbachilta, kuten Schlippenbachien esi-isät {naispuolisen perimyslinjan kautta nimittäin Soyessia!}ja jotka olivat vuonna1467 saaneet tilan...Liivinmaan armeijan mestarilta. Rosencranz sai tilaan kuninkaalta perintöoikeuden rintaperillisilleen ja heidän jälkeläisilleen. Asiakirjoista voimme todeta, että vielä vuonna 1621 nämä seudut kuvattiin tuhotuiksi ja asumattomiksi. Tarkempia tietoja alueen lohduttomasta tilasta saamme ruotsalaisesta tarkastuskertomuksesta vuodelta 1615.

Richard Rosencranzin kuoleman jälkeen Eyefer joutui tilapäisesti Julius Modeuksen omistukseen, joka oli mennyt naimisiin Ricard Rosencranzin tytärpuolen Beate Öhrentlichtin kanssa.

Ricard Rosencranzin omat perilliset Leonhard ja Anna Maria, joka oli mennyt naimisiin Oeschelsin maaneuvos Georg von der Osten-Sackenin kanssa, vaati oikeusteitse lähimmän perimysoikeuden nojalla Eyeferiä itselleen, johon perustuen Revalin ylimaaoikeus 18.3.1668 päätti: “Koska autuaan everstin Julius Modeuksen leski, everstinna rouva Beate Öhrentflicht on saanut Eyeferun kartanon vastoin kuningas Kustaa Adolfin määräystä velipuoleltaan Gustav Richard Rosencranzilta ja kun Richard Rosencranz on saanut oikeuden tilaan itselleen ja rintaperillisilleen, mutta ei missään tapauksessa vaimolleen tai tämän aikaisemmasta avioliitosta oleville lapsilleen, perutetaan nykyinen oikeus ja Eyeferin kartano annetaan valituksen tehneille perillisille.” Lisäksi saamme tuomiosta tietää, että Julius Modeuksen leski oli antanut ruotsin valtakunnankanslerin Erich Oxenstiernan perillisille ja osaksi Jürgen Wrangellille panttausoikeuden Sicklechtiin, jotka myös otettiin oikeusistuimen toimesta haltuun ja velkojat ohjattiin saamisiensa perinnässä kääntymään oikeusteitse yliluutnantti Modeuksen puoleen. Kartanosta tuli Anna Maria Rosencranzin omaisuutta, joka oli siis mennyt naimisiin Georg von der Osten-Sackenin kanssa, joten Eyefer joutui Ostenien omaisuudeksi. Kartano päätyi ruotsalaiseen tilojen reduktioon 1696 mutta säilyi Sackenien hallussa vuokratilana. 

 Tämän avioliiton ainoa poika, Johann Gustav, peri Eyeferin. Hän oli naimisissa Wilhelmine von Fersenin kanssa, ruotsin kenttämarsalkka Otto Wilhelm von Fesenin tyttären. Tämä avioliitto jäi lapsettomaksi. Johann Gustavin jo 7.9.1713 tekemässä testamentissa - hän kuoli 1717 haavoihin, jotka oli saanut Poltawan taistelussa - määräsi omaisuutensa ainoaksi perilliseksi veljenpokansa, myös nimiltään Gustav

Johann.  Leski vahvista testamentissaan 8.2.1724, että hänen “adoptiopoikansa” Gustaf Johann von der Osten-Sacken saa Eyeferin. Venäläinen palautuskomissio oli antanut kartanon jälleen omistajilleen ruotsalaisten pakko-oton jälkeen.

Adoptioäidin testamentissa oli määräys, jonka mukaan hänen ottopoikansa kasvattajalla inspektoori Ebehard Hinrich Beckerillä oli elinikäinen oikeus olla Eyeferissä pientä vuokraa vastaan. Hän oli naimisissa Beate von Nolcken kanssa ja eli vuodesta 1692 vuoteen 1778.

Jo 11.11.1726 Gustaf Johann vaihtoi Eyeferin Lorenz Flemmingin tiloihin Orselissa, jossa yhteydessä Sackenien perintökartano mainitaan 2000 ruplan arvoiseksi. Flemming oli vain lyhyen ajan Eyeferin omistajana ja hänen on täytynyt aika pian myydä se Georg Johann von Bockille, josta ei ole lähempiä tietoja, ja joka taas myi tilan 25.9.1736 ”everstin leski rouva de la Barrelle, omaa sukua Christina Gyllenlodh 8000 ruplasta ja 80 kopeekasta”.

Kaupan ulkopuolelle jäi niinikutsuttu Kallmanegische Krug Noistferin (nyk. Purdin kartan) tuulimyllyn läheisyydessä, siihen kuuluvine maa-alueineen, joiden piti tulla Noistferin omaisuudeksi. Hyvityksenä Eyeferin tila sai ”pitkän sillan luona sijaitsevan järven ja oikeuden louhia ja pois kuljettaa kiveä joka puolella Noistferia”.

Vielä vuoden 1765 maakirjoissa mainitaa everstin leski de la Barre Eyeferin omistajana.. Tila omistaa “metsää ja runsaasti peräniittyjä suomaisilla alueella”

on luettavissa aikalaisen kertomuksesta, ja oli tuolloin 10 Hakenin kokoinen, joita viljelivät talonpojat. Tytär, Ulrike Eleonore de la Barre, peri Eyeferin äidiltään tämän kuoleman jälkeen.

Ulrike Eleonora meni naimisiin liivinmaalaisen maaneuvos Fridrich Wilhelm von Patkulin kanssa, joka oli Alt-Jarkelista. Hän eli vuodesta 1722 vuoteen 1797. Vain lyhyen aikaa oli Eyefer Patkulien omistuksessa. Tilan peri tytär Johanna Christine Charlotte, joka oli naimisissa Liivinmaalla Karl Gustav Pilchaun kanssa, kotoisin Waitista, joka kuoli kuitenkin jo 1802. Avioliitto oli pysynyt lapsettomana ja leski jäi toistaiseksi Eyeferin omistajaksi.

Tilan hän myi 22.5.1816 Georg Fridrich Baumannille “Eyeferiin kuuluvine Noisferiin rajoittuvine järvineen ja Noisferin alueen kivenlouhintaoikeudet 10 vuodeksi 110 000 ruplalla.  Bauman, josta puuttuu tarkemmat tiedot, joutui, sen jälkeen kun hänen alueesta tekemänsä panttaussopimus 29.12.1821 senaatin käskystä 24.6.1820, oli muutettava ostosopimukseksi, konkurssiin 1830 ja Revalin ylin tuomioistuin tästä johtuen määräsi tilan pakkohuutokaupattavaksi. 1.3.1830. Tässä huutokaupassa tilan hankki majuri Friedrich von Patkul- myös Tolleksi {mielipuoli} nimitetty - ylhäällä mainitun Johanna Christine Charlotta Patkulin veli, joka myi Eyeferin Patrick William Stackelbergille. Tämä oli naimisissa Wilhelmine von Kursellin kanssa, joka toi liittoon myös Pallon (Palu) kartanon.

 “Noisterin alueen kivenlouhintaoikeuksineen tilan ja Eyeferin talonpoikien parhaaksi”.

Tämä erityinen määräys kauppasopimuksessa selittyy tosiasialla, että tuolla suo- ja metsävaltaisella alueella löytyy vähän kiviä. 1800 luvun alusta oli kivi rakennusmateriaalina voittanut alaa runsaasti saatavissa olevalta puulta.

Patrick Wilhelm Stackelberg eli vuodesta 1807 vuoteen 1859. Hänen kuolemansa jälkeen peri Eyeferin hänen vanhin poikansa Wolter. Wolter eli vuodesta 1835 vuoteen 1869 ja oli naimisissa Koddasenista kotoisin olevan Maria von Engelhardtin kanssa, ja heiltä jäi kaksi poikaa.

Reinhod ja Ernst jotka vielä tuolloin olivat alaikäisiä. Leski meni uudelleen naimisiin Rawaküllistä (nyk. Rava) olevan Arnold Stackelbergin kanssa. Tämä liitto oli lapseton.

Täysi-ikäistyttyään sai poika Reinhold Eyeferin perintöosuutena vielä äidin eläessä. Hän ei mennyt naimisiin ja kuoli 1914, jonka jälkeen hänen veljensä Ernst, Kuin kartanon omistaja, jäi kartanon viimeiseksi omistajaksi.

Häneltä kartano vuonna 1919 takavarikoitiin. Se omisti 3323 hehtaaria tiluksia ja 12,22 Hakenia. 2380 hehtaaria oli suuria käyttökelvottomia suoalueita. Myymätöntä maatalousmaata oli vielä 890 hehtaaria ja 7,95 Hakenia..       

Ernst von Stackelberg on myös Ravan sekä Kuien kartanoiden omistajana Viron itsenäistymiseen saakka

Päivitetty: 04.09.2009